Cuzco on vanha Inkojen pääkaupunki. Tosin Inka-perintöä ei siellä hirveästi huomannut, muissa kuin hostellien ja matkamuistomyymälöiden nimissä. Maisemaa hallitsivat 1500-1600 -lukujen kirkot, jotka toki ovat hienoja nähtävyyksiä, mutta tulleet vasta espanjalaisten valloittajien mukana. Nykyään Cuzcossa asuu noin 350 000 asukasta ja kaupunki on kirkkojen lisäksi täynnä muitakin vanhoja rakennuksia ja kapeita kujia. Ulkoasu on yritetty säilyttää mahdollisimman alkuperäisenä, esimerkiksi keskusaukion McDonald'sin, Starbucksin ja KFC:n ulkoasut oli tosi hillittyjä, eikä niitä huomannut kuin vahingossa. Muissa kaupungeissa niiden kyltit ja mainokset loistaisivat 100 metrin päähän. Muuten Cuzco oli tosi kiva paikka, mutta sijainti Machu Picchun vieressä on tehnyt siitä turismin luvatun maan. Eikä siinä ole mitään pahaa, turistejahan tässä itsekin ollaan, mutta kun keskusaukion ja pääkatujen varrella ei voinut kävellä viittä metriä rauhassa ilman että joku olisi tarjonnut koko ajan jotain; joko hierontoja, MP-kierroksia, maalauksia, koruja, huumeita (ennätys oli 5 kertaa yhden päivän aikana) tai mitä tahansa. Kaupittelijoihin ei tarvinnut edes ottaa katsekontaktia, ne vain lähtivät perään ja alkoivat huutaa "excuse me amigo", ja yksi "no thanks" ei todellakaan riitä näille tyypeille. No, kokemus sekin.
Machu Picchu -kierrokset toimivat siten, että Cuzcosta ostetaan joko koko paketti joltain sadoista matkanjärjestäjistä, tai hoidetaan itse erikseen lippu Machu Picchulle, ostetaan yhdistetty bussi+junalippu Aguas Calientesiin (85km Cuzcosta, aivan Machu Picchun juurella) ja hostelli sieltä. Aapelin kanssa ostimme viralliselta MP-nettisivulta liput Machu Picchulle, johon sisältyy lupa kiivetä Wayna Picchulle, joka on vuori Machu Picchun vieressä, noin 300m korkeammalla kuin rauniot. Matkanjärjestäjät eivät myy näitä kiipeämislupia, jonka takia ostimme siis liput erikseen ja otimme matkanjärjestäjältä ainoastaan bussi+junaliput ja hostellin.
Lauantaina aamulla lähdimme kahden Cuzcossa vietetyn yön jälkeen minibussilla kohti MP:a. Ensin pari tuntia ajelua, jonka jälkeen saavuimme Ollantambayo -nimiseen kylään, josta lähtevät junat kohti Aguas Calientesia. Siellä törmäsimme myös vahingossa kolmeen saksalaistyttöön jotka olivat Buenos Airesissa vaihdossa samaan aikaan. Ylipäänsä täällä törmää puolituttuihin aika usein; reitti BA-Bolivian suola-aavikot-La Paz-Titicaca-Machu Picchu-Lima on todella yleinen. Junalla siitä AC:iin, josta etsimme nopeasti hostellin. Sitten hoidimme bussiliput aamuksi Machu Picchulle nousua varten (30min matka vuoren rinnettä pitkin), jonka jälkeen kävimme kylpemässä kuumissa lähteissä. Sen jälkeen siirryimme raflaan nauttimaan paikallista herkkua, uunissa paistettua marsua :D Oli yllättävän hyvää! Menimme aikaisin nukkumaan, koska aamulla oli herätys klo 5 ylösnousua varten.
Aamulla sitten lähdimme, pienet jännitystärinät päällä. Kyseessä kuitenkin yks maailman kuuluisimmista nähtävyyksistä. Aluksi lähdimme siis kiipeämään Wayna Picchulle (kuvista saa paremman käsityksen maisemista). Wayna Picchulle saa kiivetä vain 400 henkee/päivä, 200 klo 7 ja 200 klo 10. 300 metrin kiipeäminen oli todella rankka. Arviolta jossain 45-60 asteen kulmassa koko ajan ylöspäin kapeita kivestä tehtyjä portaita. Ylhäällä näkymät olivat vaivan arvoiset, varsinkin kun pilvet väistyivät tieltä. Siellä sitä mietti, miten Inkat olivat näissä maisemissa elelleet ja rakentaneet yhteiskuntansa. Alhaalla näkyi MP koko komeudessaan. Olimme ylhäällä tunnin verran, juttelimme muiden kiipeilijöiden kanssa ja sitten lähdimme alas. Oli loistavaa tulla alaspäin ja nähdä klo 10 nousun aloittava porukka, ja miettiä: "ette tiedä mikä teitä odottaa" :D Sitten odottelimme hetken MP:n portilla josta alkoi kierros itse raunioilla. Noin puolentoista tunnin ajan kiertelimme ja kuuntelimme oppaan tarinoita auringon temppelistä, kolmen ikkunan huoneesta, inkojen tavoista ja muista mielenkiintoisista jutuista. MP oli siitä hieno kokemus, että vaikka siellä oli tosi paljon turisteja/länsimaalaisia, siellä oli silti sellainen "myyttinen tunnelma", pilvien suojassa korkealla vuorilla. Tätä ei olla päästetty pilaantumaan, ja hyvä niin.
MP:n jälkeen illalla takaisin Cuzcoon, jossa yks yö ja eilen sitten ostimme lipun Icaan, joka on noin 15h bussimatkan päässä. Tämä on vain 400m korkeudessa (vrt. Cuzco + muut paikat Boliviassa jotain 3500-4000m), joten on hellettä ja helpompi hengittää. Täällä tiedossa hiekkalautailua ja mönkijätykitystä aavikolla. Ja pitkät housut sai vaihtaa shortseihin ;)
Ai niin. La Pazissa kehitin itselleni pienoisen Snickers-riippuvuuden. Yhdentoista päivän aikana meni joka päivä vähintään yksi Snickers, parhaimpina kaksi. Nyt olen ollut kaksi päivää kuivilla, ja olo on virkeä.
-Cheers!
tiistai 31. tammikuuta 2012
lauantai 28. tammikuuta 2012
Raportti (paremman otsikon puutteessa)
Buenos Dias!!
Tämän hetkinen sijainti: Cuzco, Peru
Olotila: Ihan ok, vieläkin flunssan jälkimaininkeja
Seura: Aapeli
Hostelli: Hyvä
Ylitimme eilen Bolivian ja Perun välisen rajan bussissa. Viimeinen pysäkki kolmen viikon Bolivian kierroksella oli Copacabana, Titicaca-järven rannalla. Bussimatka Copacabanasta Cuzcoon kesti noin 11 tuntia, ja rajamuodollisuudet olivat kuin lasten leikkiä verrattuna Brasilia/Bolivia -rajaan. Täällä Perussa nyt suunnitelmana olla 7.2. asti, jolloin Aapelilla on lento Medelliniin, Kolumbiaan. Itse ajattelin lähteä sitten samana päivänä Ecuadoriin. Matkaa jäljellä nyt viisi viikkoa, ja tämän vajaan kahden viikon Perun keikan jälkeen siis noin kolme viikkoa, joista vietän viikon Ecuadorissa ja kaksi viikkoa Kolumbiassa.
Mutta kelataanpas vähän taaksepäin. La Pazissa olin siis viisi päivää. Viime lauantaina Aapeli saapui sinne (oli tehnyt saman kierroksen Boliviassa kun minäkin aikaisemmin mutta päinvastaiseen suuntaan). Katselimme hiukan nähtävyyksiä ynnämuita perusjuttuja. Jo itse kaupunki oli hieno nähtävyys, se sijaitsee vuorten sylissä kuin kulhossa. Lauantaina tarkistimme yöelämän, sunnuntaina lepäilimme ja maanantaiksi olimme varanneet Death Road -pyöräretken. Death Road on 64 km pitkä tie La Pazin lähellä La Cumbresta Coroicoon, joka laskeutuu vuorien rinteitä pitkin 4900 metrin korkeudesta 1700 metrin korkeuteen. Tie ei ole enää normaaliliikenteen käytössä, koska uusi, turvallisempi tie avattiin jokin aika sitten. Silloin kun tie oli käytössä, sieltä putosi kielekkeiden yli keskimäärin 26 autoa vuodessa! Tie on 3.2 metriä leveä ja sen reunalla on koko ajan noin 500-600 metrin pystysuoria pudotuksia, kaiteita ei luonnollisesti ole. Death Road oli yksi hienoimpia kokemuksia tähän asti! Ajoimme 9 hengen ryhmässä kahden oppaan kanssa reitin alas. Ensimmäinen pätkä oli leveä asfalttitie, 21 km pituinen. Se tultiin nopeasti, keskivauhdilla 70 km/h. Sitten alkoi toinen pätkä, oikea Death Road, kapea soratie. Oli upeaa ajaa pyörällä ja välillä vilkaista aivan huikeaa maisemaa. Koko ajan piti kuitenkin keskittyä ajamiseen, tämä ei ollut mitään sunnuntaiajelua. Sään vaihdos tultaessa alaspäin oli tosi iso. Kun aloitettiin, lämpöä oli noin viisi astetta ja ajaessa viima oli jäätävä. Alhaalla oli noin 25 astetta ja retki päättyikin lounaaseen ja uima-altaalla rentoutumiseen ennen paluumatkaa La Paziin.
La Pazista jatkoimme Copacabanaan, Titicaca-järvelle. Keskiviikkona teimme retken läheiselle Isla Del Solille, jonne matkustimme lautalla kaksi tuntia. Isla Del Sol on yksi Inka-kulttuurin tärkeimpiä paikkoja jossa mytologian mukaan Aurinko sai alkunsa. Saarella oli paljon satoja vuosia vanhoja raunioita, maustettuna Titicaca-järven upeilla maisemilla. Copacabanasta jatkoimme siis Cuzcoon, jossa nyt kaksi yötä jonka jälkeen Aguas Calientesiin 85km päähän, joka toimii lähtöpisteenä Machu Picchu -kierroksille.
-Pekka
perjantai 20. tammikuuta 2012
Bussimatkoja, jeepissä istumista, autojen tööttäämistä yms.
Lääkkeet alkoivat toimimaan ja pääsin lähtemään kohti Uyunia 15. tammikuuta. Tauti on ollut sitkeä, vieläkin nenä vuotaa ja välillä aivastuttaa. Pääasia kuitenkin ettei ole enää kuumetta eikä kurkkukipua. Muutamalla kaverilla on ollut Facebookissa ruokamyrkytys-viestejä, pidetään sormet ristissä ettei se iske mulle...mitään ruokaa en ole kadulta ostanut enkä osta, ja muutenkin koitan katsoa vähän siistimpiä paikkoja missä syödä.
Uyuniin päästyäni kävin heti ostamassa lipun Tour de Salar de Uyuni -jeeppisafarille, koska kuten sanottua, se on ainoa asia minkä takia kukaan ulkopuolinen kyseiseen kylään tulee. Reissu oli mieletön! Se kesti siis kolme päivää ja matkustimme jeepillä eri kohteisiin. Jeepissä oli lisäkseni viisi brasilialaista, olivat tosi mukavaa porukkaa. He eivät puhuneet englantia mutta ihan hyvin tultiin toimeen espanjalla :) Maanantaina kierroksen aluksi lähdettiin ensin katsomaan junien hautausmaata. Kyseessä siis paikka mihin Bolivian ensimmäiset junat on dumpattu ruostumaan. Sen jälkeen lähdimme katsomaan itse suola-aavikkoa, joka on noin 30 km päässä Uyunin kaupungista. Ajoimme keskelle aavikkoa ottamaan valokuvia, ja söimme suolasta rakennetussa hotellissa, joka tosin nykyään toimii enää jeeppikierrosten pysähtymispaikkana, museona ja kioskina. Koska on sadekausi, osa tasangosta on sadeveden peitossa, jonka seurauksena tasangosta tulee "maailman suurin peili". Aikamme aavikolla ajeltuamme, lähdimme siirtymään kohti ekaa yöpymispaikkaa, joka oli noin kolmen tunnin ajon päässä. Paikka oli askeettinen, ilman mitään mukavuuksia. No, sähköt sentään oli ja lämpimän suihkun sai kun maksoi 10 bolivian pesoa :). Aamulla herätys seitsemältä, aamupala ja jälleen menoksi. Toisen päivän ohjelmassa oli Valle de Roca (laakso täynnä tosi isoja laavasta muodostuneita kiviä), Laguna Onda ja Laguna Colorada. Laguna Colorada oli hieno näky, vesi aivan punaisen ruskeaa. Jos oikein ymmärsin, väri tulee jostakin levälajikkeesta sekä maaperän yhdisteistä. Järvien äärellä näimme myös flamingoyhdyskuntia. Tämän jälkeen lähdimme toiseen majoituspaikkaan. Jos mahdollista, tämä oli vielä karumpi paikka. Ei sähköä, ei valoa, ei suihkua. Vesivessat sentään löytyi. Ehkä järjestäjät olivat tietoisia eurooppalaisten mahdollisesta hajoamisesta saavuttaessa tällaiseen paikkaan, koska illalliselle oli järjestetty viiniä shokin pehmentämiseksi :) Seuraavana aamuna herätys oli kello neljä, koska tiedossa oli vielä kolme eri nähtävyyttä ja kuuden tunnin ajo takaisin Uyuniin. Aamulla siinä kamoja keräillessä täysin pilkkopimeässä ja kylmässä huoneessa vähän hajotti, mutta se unohtui pian kun astuin ulos - ikinä en ole nähnyt niin paljon tähtiä taivaalla. Ensimmäisenä lähdimme katsomaan geysireitä, komeita olivat. Sen jälkeen paikkaan nimeltä Aguas Calientes, jossa söimme aamupalaa. Maaperän vulkaanisuudesta johtuen siellä pulppusi lähes 40-asteista vettä maan sisältä, ja siihen on rakennettu pieni allas kylpemistä varten. Itse en mennyt, koska olin vielä kipeähkö ja ulkoilma oli jotain viisi astetta. Tämän jälkeen viimeiseen paikkaan, eli katsomaan Laguna Verdeä ja Licancabur-tulivuorta. Laguna Verden vihreä väri johtuu maaperän rikistä ja kuparista. Koko Uyunin alue jossa kierros tapahtui, on tosi vulkaanista aluetta, lähes kaikki vuoret ovat tuliperäisiä. Tosin eivät ole purkautuneet tuhansiin vuosiin. Laguna Verden jälkeen ajomatka takaisin Uyuniin, pizzat brasilialaisten kanssa jonka jälkeen hyppäsin La Pazin bussiin.
Nyt oon siis täällä pääkaupungissa. Paljon en vielä ole ehtinyt näkemään, nukuin päivällä jeeppisafari+yöbussi -väsymystä pois. Otin päällikön lailla ihan oman hotellihuoneen hostellin sijasta, aina välillä on hyvä olla vähän luksusta ja omaa rauhaa. Ja eipä se hintakaan niin paha täällö Boliviassa ole, 14€/yö huoneesta joka Suomessa/Euroopassa maksais vähintään 50€. Ylipäänsä Bolivia on tosi halpa, ja ihmiset ystävällisiä. Alkuasukasverta näkyy paljon, onhan 60% väestöstä inkojen yms jälkeläisiä. Kaduilla on paljon krääsän myyjiä, lankkipoikia ja leivonnaisten kaupittelijoita. Ja autojen tööttäys hajottaa pään. Mutta Bolivia on ollut kyllä tosi hieno kokemus tähän asti, ja vielä on vähän jäljellä. Olen täällä La Pazissa nyt seuraavat neljä yötä. Aapeli tulee tänne lauantaina ja luultavasti jatkamme matkaa yhdessä tästä, ainakin Perun läpi. Siellä odottavat Machu Picchu, Cuzco ynnämuut setit.
Saludos!
Ps. ohessa lisää kuvia, en viitsi laittaa kaikkea Facebookiin.
Junien hautausmaalla
Suolasta tehty (ex)hotelli
Jeeppiporukkamme: Carol, Rafael, Pedro, Juri ja Geovanni
Valle de Rocas
Pienet pisteet vedessä ovat Flamingoja
Pydähdyimme (tai kuskimme pysähtyi) auttamaan hajonneen jeepin kuskia
Uyunin kylän maisemia
Jeeppisafarin toisen yön majoituspaikka
Illallisella.
Uyuniin päästyäni kävin heti ostamassa lipun Tour de Salar de Uyuni -jeeppisafarille, koska kuten sanottua, se on ainoa asia minkä takia kukaan ulkopuolinen kyseiseen kylään tulee. Reissu oli mieletön! Se kesti siis kolme päivää ja matkustimme jeepillä eri kohteisiin. Jeepissä oli lisäkseni viisi brasilialaista, olivat tosi mukavaa porukkaa. He eivät puhuneet englantia mutta ihan hyvin tultiin toimeen espanjalla :) Maanantaina kierroksen aluksi lähdettiin ensin katsomaan junien hautausmaata. Kyseessä siis paikka mihin Bolivian ensimmäiset junat on dumpattu ruostumaan. Sen jälkeen lähdimme katsomaan itse suola-aavikkoa, joka on noin 30 km päässä Uyunin kaupungista. Ajoimme keskelle aavikkoa ottamaan valokuvia, ja söimme suolasta rakennetussa hotellissa, joka tosin nykyään toimii enää jeeppikierrosten pysähtymispaikkana, museona ja kioskina. Koska on sadekausi, osa tasangosta on sadeveden peitossa, jonka seurauksena tasangosta tulee "maailman suurin peili". Aikamme aavikolla ajeltuamme, lähdimme siirtymään kohti ekaa yöpymispaikkaa, joka oli noin kolmen tunnin ajon päässä. Paikka oli askeettinen, ilman mitään mukavuuksia. No, sähköt sentään oli ja lämpimän suihkun sai kun maksoi 10 bolivian pesoa :). Aamulla herätys seitsemältä, aamupala ja jälleen menoksi. Toisen päivän ohjelmassa oli Valle de Roca (laakso täynnä tosi isoja laavasta muodostuneita kiviä), Laguna Onda ja Laguna Colorada. Laguna Colorada oli hieno näky, vesi aivan punaisen ruskeaa. Jos oikein ymmärsin, väri tulee jostakin levälajikkeesta sekä maaperän yhdisteistä. Järvien äärellä näimme myös flamingoyhdyskuntia. Tämän jälkeen lähdimme toiseen majoituspaikkaan. Jos mahdollista, tämä oli vielä karumpi paikka. Ei sähköä, ei valoa, ei suihkua. Vesivessat sentään löytyi. Ehkä järjestäjät olivat tietoisia eurooppalaisten mahdollisesta hajoamisesta saavuttaessa tällaiseen paikkaan, koska illalliselle oli järjestetty viiniä shokin pehmentämiseksi :) Seuraavana aamuna herätys oli kello neljä, koska tiedossa oli vielä kolme eri nähtävyyttä ja kuuden tunnin ajo takaisin Uyuniin. Aamulla siinä kamoja keräillessä täysin pilkkopimeässä ja kylmässä huoneessa vähän hajotti, mutta se unohtui pian kun astuin ulos - ikinä en ole nähnyt niin paljon tähtiä taivaalla. Ensimmäisenä lähdimme katsomaan geysireitä, komeita olivat. Sen jälkeen paikkaan nimeltä Aguas Calientes, jossa söimme aamupalaa. Maaperän vulkaanisuudesta johtuen siellä pulppusi lähes 40-asteista vettä maan sisältä, ja siihen on rakennettu pieni allas kylpemistä varten. Itse en mennyt, koska olin vielä kipeähkö ja ulkoilma oli jotain viisi astetta. Tämän jälkeen viimeiseen paikkaan, eli katsomaan Laguna Verdeä ja Licancabur-tulivuorta. Laguna Verden vihreä väri johtuu maaperän rikistä ja kuparista. Koko Uyunin alue jossa kierros tapahtui, on tosi vulkaanista aluetta, lähes kaikki vuoret ovat tuliperäisiä. Tosin eivät ole purkautuneet tuhansiin vuosiin. Laguna Verden jälkeen ajomatka takaisin Uyuniin, pizzat brasilialaisten kanssa jonka jälkeen hyppäsin La Pazin bussiin.
Nyt oon siis täällä pääkaupungissa. Paljon en vielä ole ehtinyt näkemään, nukuin päivällä jeeppisafari+yöbussi -väsymystä pois. Otin päällikön lailla ihan oman hotellihuoneen hostellin sijasta, aina välillä on hyvä olla vähän luksusta ja omaa rauhaa. Ja eipä se hintakaan niin paha täällö Boliviassa ole, 14€/yö huoneesta joka Suomessa/Euroopassa maksais vähintään 50€. Ylipäänsä Bolivia on tosi halpa, ja ihmiset ystävällisiä. Alkuasukasverta näkyy paljon, onhan 60% väestöstä inkojen yms jälkeläisiä. Kaduilla on paljon krääsän myyjiä, lankkipoikia ja leivonnaisten kaupittelijoita. Ja autojen tööttäys hajottaa pään. Mutta Bolivia on ollut kyllä tosi hieno kokemus tähän asti, ja vielä on vähän jäljellä. Olen täällä La Pazissa nyt seuraavat neljä yötä. Aapeli tulee tänne lauantaina ja luultavasti jatkamme matkaa yhdessä tästä, ainakin Perun läpi. Siellä odottavat Machu Picchu, Cuzco ynnämuut setit.
Saludos!
Ps. ohessa lisää kuvia, en viitsi laittaa kaikkea Facebookiin.
lauantai 14. tammikuuta 2012
Vuoristo vei voimat...
Hello!
Santa Cruzin jalkeen matka jatkui siis Sucreen. Matka kesti 15 tuntia seikkailubussissa keskella vuoristoa ja rotkoja. Sucre oli tosi natti kaupunki, puhdas ja taynna valkoiseksi rapattuja taloja. Kavin myos katsomassa taloa jossa Bolivia julistettiin itsenaiseksi ja jossa sailytetaan maan itsenaisyysjulistusta. Hostelli oli myos todella hyva; siisti, rauhallinen ja hyvalla paikalla. Sucressa olisi voinut olla pidempaankin!
Nyt taalla istuskelen nettikahvilassa Potosissa, maailman korkeimmalla sijaitsevassa kaupungissa (4060m). Tama on kaunis vanha hopeakaivoskaupunki, paljon vanhoja rakennuksia ja kapeita kujia. Piti lahtea siis jo eilen jatkamaan matkaa, mutta samaan aikaan iskeneet vuoristotauti, kuume ja kurkkukipu olivat eri mielta. Paatin jaada lepailemaan itseni rauhassa kuntoon, viela on kuitenkin pitka reissu edessa. Olen nyt maannut kolme paivaa hostellilla, katsonut leffoja ja kaynyt vain hakemassa ruokaa ja laakkeita lahistolta. Olo alkaa paranemaan, kuumetta ei taida enaa olla ja muutenkin melko normaali olo, ainoastaan kurkkukipu pysyy sitkeasti. No, kaippa sekin ajan kanssa lahtee. Ostin apteekista myos nimenomaan vuoristotautiin tarkoitettuja troppeja, jotka vei paansaryn ja lihaskivut pois.
Huomenna (jos kunto antaa myoden) siis lahto seuraavaan kohteeseen, joka on Uyuni, noin 200km paassa lannessa Potosista. Sen vieressa sijaitsee Salar de Uyuni, maailman suurin suola-aavikko ( http://fi.wikipedia.org/wiki/Salar_de_Uyuni ). Itse kylassa ei siis ole mtn tekemista, kaikki toiminta siella keskittyy turismiin ja suola-aavikko -ekskursioihin. Sen jalkeen matka jatkuu paakaupunkiin La Paziin, jossa todennakoisesti tapahtuu Suomi-reunion, kun siella pitais about samoihin aikoihin olla Aapeli seka Moona ja Suvi, jotka ovat siis Essin kavereita jotka tapasin BA:ssa.
-P
Santa Cruzin jalkeen matka jatkui siis Sucreen. Matka kesti 15 tuntia seikkailubussissa keskella vuoristoa ja rotkoja. Sucre oli tosi natti kaupunki, puhdas ja taynna valkoiseksi rapattuja taloja. Kavin myos katsomassa taloa jossa Bolivia julistettiin itsenaiseksi ja jossa sailytetaan maan itsenaisyysjulistusta. Hostelli oli myos todella hyva; siisti, rauhallinen ja hyvalla paikalla. Sucressa olisi voinut olla pidempaankin!
Nyt taalla istuskelen nettikahvilassa Potosissa, maailman korkeimmalla sijaitsevassa kaupungissa (4060m). Tama on kaunis vanha hopeakaivoskaupunki, paljon vanhoja rakennuksia ja kapeita kujia. Piti lahtea siis jo eilen jatkamaan matkaa, mutta samaan aikaan iskeneet vuoristotauti, kuume ja kurkkukipu olivat eri mielta. Paatin jaada lepailemaan itseni rauhassa kuntoon, viela on kuitenkin pitka reissu edessa. Olen nyt maannut kolme paivaa hostellilla, katsonut leffoja ja kaynyt vain hakemassa ruokaa ja laakkeita lahistolta. Olo alkaa paranemaan, kuumetta ei taida enaa olla ja muutenkin melko normaali olo, ainoastaan kurkkukipu pysyy sitkeasti. No, kaippa sekin ajan kanssa lahtee. Ostin apteekista myos nimenomaan vuoristotautiin tarkoitettuja troppeja, jotka vei paansaryn ja lihaskivut pois.
Huomenna (jos kunto antaa myoden) siis lahto seuraavaan kohteeseen, joka on Uyuni, noin 200km paassa lannessa Potosista. Sen vieressa sijaitsee Salar de Uyuni, maailman suurin suola-aavikko ( http://fi.wikipedia.org/wiki/Salar_de_Uyuni ). Itse kylassa ei siis ole mtn tekemista, kaikki toiminta siella keskittyy turismiin ja suola-aavikko -ekskursioihin. Sen jalkeen matka jatkuu paakaupunkiin La Paziin, jossa todennakoisesti tapahtuu Suomi-reunion, kun siella pitais about samoihin aikoihin olla Aapeli seka Moona ja Suvi, jotka ovat siis Essin kavereita jotka tapasin BA:ssa.
-P
sunnuntai 8. tammikuuta 2012
Boliviassa!
Morjesta pöytään!
Boliviaan on selvitty, suht rasittavien rajamuodollisuuksien jälkeen. Tulin Corumbáan Brasiliaan ke 4.1. Vaihdoimme bussia Riossa kolme kertaa koska ekassa oli ilmastointi rikki ja tokassa jotain muuta vikaa. Tämän vuoksi bussi saapui myöhässä Corumbáan, joten en ehtinyt junaan joka olisi siis lähtenyt Bolivian puolelta Quijarrosta Santa Cruziin. No, ostin sitten lipun seuraavan päivän junaan ja olin yön Corumbássa. Ihan ok kylä, ei mtn erikoista. Hostelli oli tosin erittäin hyvä, varmaankin paras missä oon ollut tähän asti. Seuraavana päivänä sitten lähdettiin kahden brassijätkän (olivat samassa hostellissa) kans 5km päähän raja-asemalle, jossa ensin haettiin lähtöleima Brasilian viranomaisilta ja sen jälkeen sisääntuloleima Bolivian vastaavilta. Brasilian puoli hoitui jossain 5 minuutissa, Bolivian seteissä meni 4 tuntii, vaikka jono ei ollu 100m pidempi :D Pitivät siinä kahden tunnin lounastauonkin ja ihmiset vaan odotti. Tämä raja-asema on kuulemma yks Etelä-Amerikan vilkkaimpia salakuljetuspaikkoja, enkä yhtään ihmettele kun kenenkään tavaroita ei tarkistettu tai läpivalaistu mitenkään rajalla. Leiman haku oli ainoa mitä rajalla tapahtui. Aika ihmeellistä, luulis et varsinkin Brasilia asettais tiukemmat rajamuodollisuudet...
No, siitä sitten selvittiin, haettiin kamat hostellilta ja päästiin junaan. Junassa oli kyllä tunnelmaa, se tärisi ja kolisi ja välillä kuului semmonen vanhan ajan junan tööttäys. Juna tuli läpi Bolivian itäosan, mikä on pääasiassa suomaastoa ja Amazonasin reunaosia. Rajan jälkeen huomasi kyllä mikä on ero Etelä-Amerikan rikkaimman ja köyhimmän maan välillä. Kuin yöllä ja päivällä. Brasiliassa on selkeästi koko E-Amerikan kehittynein infrastruktuuri, kun taas Bolivia tulee viimeisenä. Moottoritiet ja ABC-tyyliset pysähdyspaikat vaihtuivat päällystämättömiin sorateihin ja kaatumaisillaan oleviin rakennuksiin. Kaikesta huolimatta saavuimme aamulla sitten seitsemän aikaan Santa Cruziin ja siitä suoraan taksilla hotellille.
Nyt oon tässä kahvilassa ja kirjoittelen tätä tekstii. Tää on ihan mukava kaupunki, mutta ei täällä paljoa mitään erikoista nähtävää ole. Tää on sen verran iso kaupunki että kyllä täälläkin on paljon länsimaista kulttuuria: iso leffateatteri, merkkiliikkeitä, baareja ja kahviloita yms. Saa nähdä mitä muualla Boliviassa sitten.
Tää on mulle vähän tämmönen varikkopysähdys ennen muita kohteita Boliviassa. Saan kamerat latinkiin, muistikortit tyhjäks, vaatteet pestyä ja nukkua muutaman päivän rauhassa kun ei tarvi mennä pää kolmantena jalkana joko siirtymään uuteen paikkaan tai katsomaan nähtävyyksiä. Huomenna kello 16 paikallista aikaa lähtee bussi Sucreen, Bolivian entiseen pääkaupunkiin joka sijaitsee 17 tunnin bussimatkan päässä ja on noin 2500m korkeudessa. On myös UNESCOn maailmanperintökohde...
Jepajee, kuulemisiin!
Boliviaan on selvitty, suht rasittavien rajamuodollisuuksien jälkeen. Tulin Corumbáan Brasiliaan ke 4.1. Vaihdoimme bussia Riossa kolme kertaa koska ekassa oli ilmastointi rikki ja tokassa jotain muuta vikaa. Tämän vuoksi bussi saapui myöhässä Corumbáan, joten en ehtinyt junaan joka olisi siis lähtenyt Bolivian puolelta Quijarrosta Santa Cruziin. No, ostin sitten lipun seuraavan päivän junaan ja olin yön Corumbássa. Ihan ok kylä, ei mtn erikoista. Hostelli oli tosin erittäin hyvä, varmaankin paras missä oon ollut tähän asti. Seuraavana päivänä sitten lähdettiin kahden brassijätkän (olivat samassa hostellissa) kans 5km päähän raja-asemalle, jossa ensin haettiin lähtöleima Brasilian viranomaisilta ja sen jälkeen sisääntuloleima Bolivian vastaavilta. Brasilian puoli hoitui jossain 5 minuutissa, Bolivian seteissä meni 4 tuntii, vaikka jono ei ollu 100m pidempi :D Pitivät siinä kahden tunnin lounastauonkin ja ihmiset vaan odotti. Tämä raja-asema on kuulemma yks Etelä-Amerikan vilkkaimpia salakuljetuspaikkoja, enkä yhtään ihmettele kun kenenkään tavaroita ei tarkistettu tai läpivalaistu mitenkään rajalla. Leiman haku oli ainoa mitä rajalla tapahtui. Aika ihmeellistä, luulis et varsinkin Brasilia asettais tiukemmat rajamuodollisuudet...
No, siitä sitten selvittiin, haettiin kamat hostellilta ja päästiin junaan. Junassa oli kyllä tunnelmaa, se tärisi ja kolisi ja välillä kuului semmonen vanhan ajan junan tööttäys. Juna tuli läpi Bolivian itäosan, mikä on pääasiassa suomaastoa ja Amazonasin reunaosia. Rajan jälkeen huomasi kyllä mikä on ero Etelä-Amerikan rikkaimman ja köyhimmän maan välillä. Kuin yöllä ja päivällä. Brasiliassa on selkeästi koko E-Amerikan kehittynein infrastruktuuri, kun taas Bolivia tulee viimeisenä. Moottoritiet ja ABC-tyyliset pysähdyspaikat vaihtuivat päällystämättömiin sorateihin ja kaatumaisillaan oleviin rakennuksiin. Kaikesta huolimatta saavuimme aamulla sitten seitsemän aikaan Santa Cruziin ja siitä suoraan taksilla hotellille.
Nyt oon tässä kahvilassa ja kirjoittelen tätä tekstii. Tää on ihan mukava kaupunki, mutta ei täällä paljoa mitään erikoista nähtävää ole. Tää on sen verran iso kaupunki että kyllä täälläkin on paljon länsimaista kulttuuria: iso leffateatteri, merkkiliikkeitä, baareja ja kahviloita yms. Saa nähdä mitä muualla Boliviassa sitten.
Tää on mulle vähän tämmönen varikkopysähdys ennen muita kohteita Boliviassa. Saan kamerat latinkiin, muistikortit tyhjäks, vaatteet pestyä ja nukkua muutaman päivän rauhassa kun ei tarvi mennä pää kolmantena jalkana joko siirtymään uuteen paikkaan tai katsomaan nähtävyyksiä. Huomenna kello 16 paikallista aikaa lähtee bussi Sucreen, Bolivian entiseen pääkaupunkiin joka sijaitsee 17 tunnin bussimatkan päässä ja on noin 2500m korkeudessa. On myös UNESCOn maailmanperintökohde...
Jepajee, kuulemisiin!
maanantai 2. tammikuuta 2012
Cidade Maravilhosa!
Rio de Janeiro on tullut nyt koettua ainakin jollain tasolla. Viimeiset kolme päivää uudenvuoden aatosta lähtien on satanut, joten osa nähtävyyksistä on jäänyt näkemättä. Tärkeimmät eli Cristo Redentor ja Sokeritoppavuori on kuitenkin bongattu! Käytiin Aapelin ja sen vanhempien kanssa ihan siellä patsaan juurella asti. Jonot olivat hirveät - karnevaalien lisäksi uusivuosi on vilkkainta turistiaikaa Riossa ja päivä jona mentiin oli vielä säätiedotuksen mukaan ainoa kuiva päivä viikon sisällä, joten ei todellakaan oltu ainoita turisteja siellä :D
Rio on todella kaunis kaupunki, sademetsäisten kukkuloiden juurella oleva trooppinen cocktail miksattuna rannoista, kahviloista, kauniista ihmisistä, kodittomista, baareista ja sambasta. Mun hostelli on tässä Copacabanalla, eli etelässä, Ipaneman ja Sokeritoppavuoren välissä. Tämä on ihan hyvää aluetta, ei tarvitse ihan hirveästi katsella taakseen koko ajan. Varuillaan on silti oltava koko ajan, favelat eli slummit joissa köyhät/rikolliset/muut pelottavat mellastavat, eivät ole kuitenkaan kovin kaukana. Kodittomia ei näe niin paljoa kuin BA:ssa, johtuen ehkä siitä että Rio on jakautunut tosi selkeästi rikkaiden ja köyhien alueisiin. Bairesissa köyhyys oli läsnä joka puolella, täällä enimmäkseen just noiden faveloiden alueella. Mutta onneksi poliiseja on kuitenkin aika paljon kaduilla näillä alueilla missä oon pyörinyt joten se vähän helpottaa.
Portugalin kieli asettaa omat haasteensa. Vaikka en mikään mestari espanjan kielessä olekaan, niin nyt kun tuli tänne ja osaa sanoa ehkä kaksi sanaa, muistaa kuinka paljon se auttaa jos osaa puhua edes vähän. Kaikki on heti paljon helpompaa. Kyllä täälläkin silti selviää, kehonkielellä jollei muuten.
Uudenvuoden aatto oli odotusten mukainen - yli kaksi miljoonaa ihmistä Copacabana-rannalla...vettä tuli kuin saavista, mutta sanoinkin Aapelille, että ei haitannut yhtään, teki vain bileistä enemmän ikimuistoiset. Tosin se lompakko lähti, mutta se oli pieni menetys kun ei ollut yhtään korttia sisällä. Rannan edustalle tuli ankkuriin myös useampia Karibian-risteilijöitä ja muita aluksia. Hieno kokemus!
Eilen kävin ostamassa bussilipun Boliviaan, ja seuraava kohde on Santa Cruz, Bolivian isoin kaupunki (kai). Bussi saapuu ke Suomen aikaa kuuden maissa illalla Puerto Quijarro -nimiseen kaupunkiin aivan Bolivian ja Brasilian rajalla ja siitä otan junan sitten Santa Cruziin. Perillä kaupungissa mun pitäis olla torstaina Suomen aikaa puolen päivän aikaan.
Terkkuja kaikille, kuulemisiin!
Rio on todella kaunis kaupunki, sademetsäisten kukkuloiden juurella oleva trooppinen cocktail miksattuna rannoista, kahviloista, kauniista ihmisistä, kodittomista, baareista ja sambasta. Mun hostelli on tässä Copacabanalla, eli etelässä, Ipaneman ja Sokeritoppavuoren välissä. Tämä on ihan hyvää aluetta, ei tarvitse ihan hirveästi katsella taakseen koko ajan. Varuillaan on silti oltava koko ajan, favelat eli slummit joissa köyhät/rikolliset/muut pelottavat mellastavat, eivät ole kuitenkaan kovin kaukana. Kodittomia ei näe niin paljoa kuin BA:ssa, johtuen ehkä siitä että Rio on jakautunut tosi selkeästi rikkaiden ja köyhien alueisiin. Bairesissa köyhyys oli läsnä joka puolella, täällä enimmäkseen just noiden faveloiden alueella. Mutta onneksi poliiseja on kuitenkin aika paljon kaduilla näillä alueilla missä oon pyörinyt joten se vähän helpottaa.
Portugalin kieli asettaa omat haasteensa. Vaikka en mikään mestari espanjan kielessä olekaan, niin nyt kun tuli tänne ja osaa sanoa ehkä kaksi sanaa, muistaa kuinka paljon se auttaa jos osaa puhua edes vähän. Kaikki on heti paljon helpompaa. Kyllä täälläkin silti selviää, kehonkielellä jollei muuten.
Uudenvuoden aatto oli odotusten mukainen - yli kaksi miljoonaa ihmistä Copacabana-rannalla...vettä tuli kuin saavista, mutta sanoinkin Aapelille, että ei haitannut yhtään, teki vain bileistä enemmän ikimuistoiset. Tosin se lompakko lähti, mutta se oli pieni menetys kun ei ollut yhtään korttia sisällä. Rannan edustalle tuli ankkuriin myös useampia Karibian-risteilijöitä ja muita aluksia. Hieno kokemus!
Eilen kävin ostamassa bussilipun Boliviaan, ja seuraava kohde on Santa Cruz, Bolivian isoin kaupunki (kai). Bussi saapuu ke Suomen aikaa kuuden maissa illalla Puerto Quijarro -nimiseen kaupunkiin aivan Bolivian ja Brasilian rajalla ja siitä otan junan sitten Santa Cruziin. Perillä kaupungissa mun pitäis olla torstaina Suomen aikaa puolen päivän aikaan.
Terkkuja kaikille, kuulemisiin!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)